Kennelnimeni hyväksyttiin 30.10.2017. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Koirankasvattajat ry:n sekä Australianpaimekoirat ry:n jäsen. Kuulun rotuyhdistyksen hallitukseen ja jalostustoimikuntaan.
Olen Vilma.
Perheeseeni kuuluu aviomieheni Mikko, lapset -08 ja -10, kuusi koiraa (viisi Aussieta) ja kaksi kissaa. Asumme Mäntsälässä pientilalla peltojen ja metsien ympäröimänä.
Lapsesta asti olen ollut eläinihminen. Lapsuudessa puhujanlahjani riittivät vain kissoihin ja pikkueläimiin, olen aina haaveillut omasta koirasta. 9-vuotiaasta asti olen lähes ”asunut” tallilla ja touhunnut hevosten kanssa. Parikymppisenä unelmani toteutui , minusta tuli koiran omistaja. Kuitenkin silloisen aktiivisen hevosharrastuksen vuoksi, Elsa-koira kulki vain mukana tallilla pari ensimmäistä vuotta. Kuvioihin tuli agilityn alkeiskurssi ja laji vei mukanaan. Tuli toinen koira, x-rotuinen Hulda.
Huldan kanssa tilille on kertynyt: -avo sm kulta 2015 – piirim joukkuekulta 2015 – piirim joukkuehopea 2016, -avo sm pronssi 2017(Mikon kanssa). Hevoseni loukkaantui ja lapset syntyivät. Siirtymä hevosharrastuksesta koiraurheiluun oli luonnollinen. Nälkä agilityssa ja koirahommeleissa oli kova. Halusin koiran jolla voi osallistua arvokisoihin, joka olisi aktiivinen ja laumaviettinen, jolla voisi harrastaa ihan mitä vaan.
Ajatus aussiesta oli syntynyt.
Ystäväni luona syntyi australianpaimenkoirapentue. Se kolahti heti.
Halusin tehdä koiravalinnan huolella. Pentutesteissä yksi oli minulle juuri sopiva. Positiivinen, avoin, laumaviettinen, kiva-pentu-Kaija. Huldan rinnalle agilityharrastukseen tuli tulevaisuuden toivo ja myöhemmin kennelini kantanarttu. Kaijasta lisää omalla sivullansa.
Erilaisten elämän tapahtumien myötä perheestämme tuli kuuden koiran kokonaisuus, kun mieheni koirat (2 kpl) tulivat mukaan remmiin. Toki sen jälkeen koiramäärä on vaihdellut.
Aussie on minun rotuni. Olen suuresti ihastunut sen monipuolisuuteen.
Keväällä 2017 meille muutti 1,5v Kukkamaaria. Kukkamaaria on aiemmin ollut sijoituksessa, mutta nyt omistuksessani.
Keväällä 2018 Koiranasi-kenneliin syntyi ensimmäinen pentue, joka ristittiin Sukunimi-pentueeksi. Tästä jäi kotiin Seija-pentu. Loppuvuodesta 2018 laumaamme liittyi myös Amerikan vahvistus Nelli, joka on yhteisomistuksessa kennel Titanguksen kanssa.
Kesällä 2021 Nellin ja Seijan pentueet syntyivät kahden viikon erolla. Molemmissa pentueissa oli muutama itseäni erityisesti miellyttävä yksilö, joten kompromissina kotiin jäivät Nellin pentu Pirjo sekä Seijan pentu Raija, joista Pirjosta toivotaan harrastuskaveria tulevaisuudessa tyttärelleni.
Olen erityisen kiinnostunut hevosten ja koirien laumakäytöksestä. Minulla on ollut etuoikeus kummassakin harrastuksessani päästä tutustumaan huippukouluttajiin sekä saada ympärilleni samasta aiheesta kiinnostuneita ystäviä.
Luonteet ja viettiominaisuudet ovat aihe joita en ikinä väsy spekuloimaan. Toivon että voin omalta osaltani hyödyntää opittuja asioita tulevissa jalostusvalinnoissani ja lähettää maailmalle liudan kivoja ihmisen parhaita ystäviä. Aussie on hyvin monipuolinen ja monimuotoinen rotu. Itse arvostan toimivan ja terveen rakenteen omaavia yksilöitä, joiden liikkeet sopivat urheilukoiralle vaadittavaan suorittamiseen. Tavoitteenani on kasvattaa koiria jotka ovat laumaviettisiä, osaavat rauhoittua arjessa, mutta syttyvät harrastaessa ja haluan vaalia ominaisuuksia joiden kanssa koiralla itsellään on mukava olla. Vaikka kasvatan koiria enemmän harrastuksia ja arkea silmällä pitäen, pidän tärkeänä, että koirasta löytyy myös työskentelyominaisuuksia eläinten kanssa. Haluan olla kartalla kasvattieni sekä jalostuskoirieni rodulle tyypillisistä työskentelyominaisuuksista.
Viime vuosina olen harrastanut treenannut paimennusta aktiivisemmin kuin agilitya. Pitkäaikainen tavoitteeni paimennuskokeiden korkkaamisesta toteutui kesällä 2022, kun Nellin kanssa suoritimme PAIM-E:n ja PAIM-1:n . Tärkeintä sillä saralla minulle on, että olen selvillä jokaisen koirani paimennusominaisuuksista.
Muutimme 2022 kesällä Mäntsälään maalle. Tilallamme asuu lampaita (kainuunharmaksia) ja pari ponia. Koirat ovat merkittävässä roolissa lampaiden käsittelyssä ja siirtämisessä. Ne elävät rodulle ihanteellista elämää tilan töissä ja perheemme arjessa. Tämän lisäksi koiramme harrastavat agilitya ja hoopersia.
Haaveena tulevaisuudessa on jatkaa pienimuotoista kasvatusta, harrastaa, kouluttaa ja kilpailla agilityssa.
Yhteydenotot tmikotonasi (at) gmail.com
