Vakituiset viikkoryhmät pyörivät joka toinen viikko. Myös yksilöllisesti räätälöityjä porukkatreenejä on mahdollista järjestää esim kenneleille, treeniryhmille tai ystävyksille.
Olen innostava ja koirakon vahvuuksia hyödyntävä kouluttaja. Innostun kun rikotaan rajoja ja koirakon yhteistyö syvenee. Kehitän osaamistani valmentautumalla itse sekä seuraamalla agilitymaailmaa kisa- ja treenikentillä.
Räätälöin jokaisen treenin yksilöllisesti koirakon tasosta riippumatta.
Olen kilpaillut arvokisatasolla maksi3:ssa ja mini3ssa. Tällä hetkellä kilpailen ykkös- ja kolmosluokassa.
Kisakoiristani 3 kpl on saavuttanut agilityvalion tai/ja hyppyvalion arvon.
Tulostililläni on mm.
-Avo SM kulta 2015
-Avo SM 7. 2014
– Yksilö- ja joukkuepiirimestaruus mitaleita vuosilta 2015-2019
Kotona meillä on sekä- agilitykoiria, että hooperskoiria. Pennuista eläkeläisiin.
Perheestäni 3/4 harrastaa agilitya.
Valmennan tytärtäni (-2010).
Hän on saanut mukavasti tuloksia aloittaessaan kilpailemaan virallisissa kisoissa 2020. Tällä hetkellä treenaamme yhdessä hänen nuorta koiraansa. Hoopersia olen harrastanut vuodesta 2021. Aloitin silloin kun laji oli rantautumassa suomeen. Olen kouluttautunut käytännön treeneissä, vuoden kestäneellä Navigate Your Dog- nettikurssilla sekä osallistunut hoopersluennoille. Myös tässä lajissa haluan tehdä ja opettaa tekniikat ja motivaation ennen ratasuorituksia.
Olen käynyt Suomen agilityliiton AVA1 apuvalmentajakoulutuksen. Suoritan tällä hetkellä AVA2 koulutuksen moduuleita.
Olen ollut mukana vaikuttamassa Suomen agilityliiton nuorisotoimikunnassa.
Olen opiskellut useita vuosia omatoimisesti sekä käytännössä ammattilaisten ja alansa huippujen kouluttajien kanssa mm. laumakäytöstä, koiran luontaisia viettejä ja saalisviettikäyttäytymistä.
Sen puolen osaamisesta minulla on paljon annettavaa motivoinnin saralla. Tämä tuo minulle valmiuksia opettaa laajasti eri rotuisia koiria.
Tervetuloa treenaamaan ja nauttimaan agilitysta!
tmikotonasi (at) gmail.com

tmikotonasi (at) gmail.com
